Pitkän matkan erakkona kuljin
melkein yksin
erillä kaikista muista.
Elämän huolet mieltä painoi
raskaita pilviä taivaalle toi.
Työtä ja huolta
tuskaa ja vaivaa
sitä samaa vain
aamusta iltaan
lakkaamatta.
Välillä unohtui jo
nuoruuden haaveet
vai liekö niitä
koskaan ollutkaan.
Sumussa vierivät
toistensa jälkeen
päivät ja yöt
tunnit ja vuodet.
Mutta minne käy matka?
Ja kuka mä oon?
Tuli vastaani tuttava kaukaa
vuosien takaa
ja päivien yli.
Noinko hänkin on kulkenut
raskaita teitä
erillä kaikista muista?
Ikä painaa jo selvästi
kumpaakin meistä
puolet aamuista elämän
on taatusti poissa.
Liekö matkaa eessäpäin
montaakaan päivää,
kuitenkin tuntuu
kuin elämä vasta
alussa ois.
alussa ois.
Yhteiset muistot
mieleen kuvia nostaa;
toivoa, riemua
nuoren rinnan.
Oltiin valmiita
maksamaan
kovakin hinta
paikasta omasta
auringon alla.
Kymmenet vuodet
hetkiksi sulaa
kuin tuokio pieni
ois pitkä jatkumo ollut.
Aikaa mennyttä
ei takaisin saa
mutta yhteiset muistot
tuttua kuvaa
mukanaan kantaa:
muistatko tuon? olenko siinä minä?
