Jo lämpeni vihdoin Suomenkin kesä,
ja leppeäksi muuttui suvinen tuuli.
Mutta tyhjä on jo tiaisen pesä,
emo poikastensa lähteneen kuuli.
Vaiennut on jo käenkin ääni,
eikä päivät pituutta enää kasva.
Harakankelloilla kruunaan pääni,
polle uutta apetta saa apilasta.
Paista aurinko nyt joka päivä,
että ehtisin lämpöä kylliksi saada,
ennen kuin lankeaa pimeän häivä,
eikä lyhenevä päivä enää yötä kaada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti